fbpx
Koti / Tallinna 9-luokkaklarika.sander@leirikouluvirossa.com+358 (0) 40 526 6254

Tallinna 9-luokka

Esittelyssä monipuolinen Ohjelmaehdotus

Tallinnaan

Tallinnan -leirikoulussa näemme, koemme, teemme itse ja osallistumme moneen! Ja toki sopivasti vapaata aikaa yhdessäoloon.

Käymme Tallinnan televisiotornissa.

Tornin peruskivi muurattiin 30. syyskuuta 1975, ensimmäinen tv-signaali siitä lähetettiin 20. joulukuuta 1979 ja virallisesti se valmistui 11. heinäkuuta 1980.

Tornin korkeus on 314 metriä, ja Pohjois-Euroopan korkein avoin näköalatasanne ja ravintola (halkaisijaltaan 38 m) ovat 175 metrin korkeudessa. Torni peruskorjattiin ja avattiin yleisölle huhtikuussa 2012.

Tallinnan TV-torni

Kirkkaalla ja kuivalla säällä (usein pohjoistuulella syksyllä) Tallinnan televisiotornin voi erottaa Helsingistä jopa paljain silmin pienenä siluettina hieman korkeammalla sijaitsevilta paikoilta, esimerkiksi Lauttasaaren lintutornista. Kiikarin avulla sen muodon voi jopa tunnistaa.

Tutustumme myös Fotografiskaan, uuteen valokuvataiteen museoon sekä Viron taidemuseoon, Kumuun.

Vaihtoehtoisesti ohjelmassa voi olla vierailu Tallinnan eläintarhaan. Eläintarha avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1939 ja vuodesta 1983 alkaen se on sijainnut 88 hehtaarin laajuisella alueella Veskimetsan vieressä. Eläintarhassa on esimerkiksi norsuja, sarvikuonoja, jääkarhuja, simpansseja, tiikereitä, krokotiilejä, kotkia ja muita suuria eläimiä. Tarhassa on myös erilliset tropiikkitalot ja norsutalo. Eläintarha osallistuu aktiivisesti eri eläinlajien suojeluohjelmiin, kuten esimerkiksi amurinleopardin ja vesikon suojeluun.

Tutustumme eläintarhan asukkaisiin ja piirrämme heitä piirustustyöpajassa!

SkyLab-tiedekeskus houkuttelee meidät ottamaan selvää tieteen ja tekniikan maailmasta.

Uusinta uutta on Tallinnassa Keksintötehdas Proto, uudenlainen tapa tutustua maailman keksintöihin, niin itse kokien kuin virtuaalitodellisuuden keinoin. Tiedätkö mitä ovat syklodroni, prototroller tai ukkospiano?

Kiidämme myös korkeuksiin uudessa maailmanpyörässä. Maailmanpyörä on 45 metriä läpimitaltaan, mutta kun päälle tulee sen alla olevan kauppakeskus T1 Mall of Tallinnan mitta, päästään 120 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Sieltä on upeat 360 asteen näkymät yli Tallinnan joka suuntaan.

Ja tietysti me otamme kaiken ilon irti Kalev Spa-kylpylähotellista. Loistava sijainti aivan vanhankaupungin kyljessä. Kylpylässä riittää erilaisia altaita ja saunoja, vesiliukumäkiä ja paljon muuta.

Seikkailu Piritan seikkailupuistossa saa leirikoululaisten silmät loistamaan ja vaikuttaa opintomenestykseen myönteisesti!  Kiipeilemme, juoksemme, hyppäämme verkkoihin, valloitamme esteitä ja teemme pitkiä liukuja maan ja taivaan välillä.

Tai sitten jännittävä seikkailu Tallinnan alla tunneliverkostossa, jotain erikoista mistä riittää puhuttavaa vielä pitkäksi aikaa.

PÄIVÄ 1

Tapaamme Helsingissä Viking Linen Katajanokan terminaalissa, jossa myös matkanjohtaja liittyy mukaan leirikoulumatkalle. Matkalippujen jakamisen jälkeen siirrymme yhdessä laivaan.

Laivamatka Viking Linella Tallinnaan 

Buffet-aamiainen laivalla

Saapuminen Tallinnaan, majoittuminen Atlantis H20 Aquapark-kylpylään https://aquapark.ee/fi/

Vierailu Tallinnan TV-tornissa https://www.teletorn.ee/fi/

Kevyt lounas TV-tornissa

Iltapäivä Piritan seikkailupuistossa ja

Atlantis H20 Aquaparkissa https://piritaseikluspark.ee/fi/

Illallinen hotellissa

PÄIVÄ 2

Jatkamme Tallinnaan tutustumista

leirikouluohjelma Tallinnassa

Aamiainen hotellissa

Vierailu Fotografiskassa, uudessa valokuvataiteen keskuksessa https://www.fotografiska.com/tallinn/en/about-fotografiska/

Fotografiskasta siirrymme KUMU-taidemuseoon

Lounas Super Skypark:in ravintolassa 

Käynti Tiedekeskus Skylabissa https://t1tallinn.com/en/skypark/kaed-kulge-teaduskeskus-skylab/

Vierailu keksintöjen ihmeellisessä maailmassa, Keksintötehdas Protossa https://prototehas.ee/en/home/

Aikaa tutustua Tallinnan uusimpaan T1 Mall of Tallinn-ostoskeskukseen ja tehdä vaikkapa pieniä tuliaisostoksia

Iltapäivä Atlantis H20 Aquaparkissa

Illallinen hotellissa

PÄIVÄ 3

Leirikoulun viimeinen päivä vie vielä tutustumaan kiehtovaan historialliseen Tallinnan vanhaankaupunkiin

Aamiainen hotellissa

Aikaa kylpylässä

Huoneiden luovutus ja lähtö Tallinnan vanhaankaupunkiin

Kevyt lounas vanhassakaupungissa

Kiertokävely vanhassakaupungissa ja maanalaisiin Bastionin tunneleihin tutustuminen oppaan johdolla

Siirtyminen satamaan

Buffet-illallinen Viking Linella

Saapuminen Helsingin Katajanokalle

Kotimatka 

HINNAT YLLÄOLEVALLE 3 PÄVÄN LEIRIKOULUMATKALLE

Hinnat sisältävät laivamatkat, hotellimajoituksen ja kaiken ohjelmaehdotuksessa kerrotun. Mukana matkassa on aina myös leirikouluvirossa.com:n suomenkielinen, kokenut matkanjohtaja/asiantuntijaopas.

Hinta alkaen:

3hh 345 euroa / henkilö

2hh 364 euroa / henkilö

1hh 431 euroa / henkilö

Hinnat ovat vähintään 30 hengen ryhmille (opettajat / valvojat mukaanlukien)

TULE JA KOE

Tarjoamme yli 20 vuoden kokemuksen ryhmä- ja koulutusmatkojen järjestämisestä Viroon

Jotta leirikoulu ei olisi ainoastaan hauskanpitoa tai luokkaretki, tarvitsee se huolellista valmistautumista ja suunnittelua. Monipuolinen ja sitoutunut yhteistyö koulun, kodin ja palveluntarjoajan välillä on ensiarvoisen tärkeää leirikoulun onnistumisen kannalta.

Leirikoulun suunnittelu ja organisointi tulee aloittaa hyvissä ajoin!

Otamme huomioon luokan tarpeet ja toiveet ja ohjelmien ja sisältöjen suunnittelu yhdessä opettajien kanssa.

Leirikouluopas

räätälöidyt leirikouluohjelmat

Meillä on laaja yhteistyöverkosto Virossa, käytämme itse hyväksi kokemiamme palveluntarjoajia. Turvallisuus ja vastuullisuus on koko toimintamme perusta.

Pyydä lisätietoja - Otamme yhteyttä

  • Yhteyshenkilön nimi (etunimi, sukunimi)

  • Koulun osoite

  • Postinumero

  • Paikkakunta

  • Puhelin

  • Sähköposti

  • Valitse kohde

    TallinnaPohjois-ja Itä-ViroLänsi-ViroEtelä-ViroJokin muu kohde

  • Kerro tarkemmin leirikouluryhmästä

  • Kuinka paljon oppilaita / aikuisia

  • Luokka-aste

  • Ohjelmatoive / Aktiviteetit

  • Muut toiveet